Elinaika - menehtyneen elinajan odotteen ja muiden sairauksien huomioiminen

Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta
Liikennevahinko-osasto
Täysistunto 23.4.2021
LV 20/1529

Elatuksen menetys. Elinajanodote. Elatuskyvyn arviointi

Tapauksessa oli lähinnä kyse siitä, voidaanko arvioitaessa oikeutta elatuksen menetykseen liikennevakuutuslain nojalla ottaa huomioon ruumiinavauksessa sattumalöydöksenä todetun pahanlaatuisen kasvaimen vaikutus vahinkoa kärsineen elinajanodotteeseen. Vahinkoa kärsinyt oli kiistattomasti menehtynyt liikennevahingossa saamiinsa vammoihin. Ratkaisusuosituksesta tarkemmin ilmenevillä perusteilla lautakunta päätyi siihen, ettei kasvaimen mahdollista vaikutusta tullut ottaa huomioon arvioitaessa lesken oikeutta elatuksen menetyksen korvaukseen. Samoin lautakunta päätyi siihen, ettei lesken oikeutta elatuksen menetyksen korvaukseen tullut sitoa menehtyneen tilastolliseen
elinajanodotteeseen kuolinhetkellä, koska sitä koskevaa ratkaisukäytäntöä ohjaavaa yleisohjetta ei ollut annettu. Tämän ratkaisun jälkeen lautakunta on antanut soveltamisohjeen elinajanodotteen huomioimisesta elatuksen menetyksen korvauksissa.

Tapahtumatiedot

Vahinkoa kärsineen kuoleman johdosta leskelle elatuksen menetyksestä maksettavan korvauksen (perhe-eläkkeen) vahvistamiseksi tekemässään ratkaisusuosituspyynnössä vakuutuslaitos esitti perhe-eläkkeen maksamista määräaikaisena 1,5 vuoden ajan liikennevahingosta. Vakuutuslaitos katsoi käytettävissä olleiden lääkärinlausuntojen perusteella, että vahinkoa kärsineen elinajanennuste olisi muun muassa ruumiinavauksessa todetun maksasyöpäkasvaimen ja muiden sairauksien vuoksi ollut 1,5 vuotta vahingon sattumisesta. 

LAUTAKUNNAN RATKAISUSUOSITUS

Sovellettavat lainkohdat 

Liikennevakuutuslain (460/2016) 1 §:n 1 momentin mukaan tässä laissa säädetään moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuvien henkilö- ja esinevahinkojen korvaamisesta sekä näiden vahinkojen varalta otettavasta liikennevakuutuksesta.

Liikennevakuutuslain 34 §:n 1 momentin mukaan korvaus henkilövahingosta määrätään vahingonkorvauslain (412/1974) 5 luvun 2, 2 a – 2 d, 3, 4, 4 a, 4 b, 7 ja 8 §:n sekä 7 luvun 3 §:n mukaisesti, jollei tässä laissa toisin säädetä. 

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 §:n mukaan elatukseen tai elatusapuun oikeutetulla taikka muutoin surmansa saaneen elatuksen varassa olleella on oikeus saada korvausta elatuksen menetyksestä, jos elatusvelvollinen tai muutoin toisen elatuksesta huolehtinut henkilö on saanut surmansa. Elatuksen menetyksestä määrätään korvaus ottamalla huomioon, missä määrin korvaukseen oikeutettu todennäköisesti olisi saanut elatusta surmansa saaneelta ja mitä hän kohtuuden mukaan tarvitsee elatukseensa ottaen huomioon hänen mahdollisuutensa hankkia itse elatuksensa ansiotyöllä ja muut olosuhteet. Elatukseen voidaan erityisestä syystä rinnastaa kotityön arvo. 

Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta annetun lain 1 §:n mukaan lautakunnan tehtävänä on antaa ratkaisusuosituksia yksittäisissä korvausasioissa. Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta ottaa esitettyjen selvitysten ohella huomioon ratkaisusuositusta antaessaan liikennevahinkolautakunnan liikennevahinkojen yhtenäistämistä varten antamat normit ja ohjeet, eli nykyiset liikennevakuutuksen korvausohjeet.

Arviointi 

Oikeus saada korvausta elatuksen menetyksestä (liikennevakuutuksen perhe-eläke)

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 §:ä koskevissa hallituksen esityksen (HE 167/2003 vp) perusteluissa todetaan, että korvausta elatuksen menetyksestä olisi lähtökohtaisesti suoritettava siltä ajalta, jona korvaukseen oikeutettu todennäköisesti olisi saanut elatusta surmansa saaneelta. Mikäli kyse ei ole surmansa saaneen lapsille maksettavasta vahingonkorvauksesta olisi korvausvelvollisuuden kestoaikaa arvioitava kussakin tapauksessa esitetyn selvityksen perusteella. Arvioinnissa olisi otettava huomioon muun ohella surmansa saaneen ikä ja hänen terveydentilansa ennen vahinkotapahtumaa. Korvausta elatuksen menetyksestä olisi suoritettava enintään niin pitkältä ajalta kuin surmansa saaneen voitaisiin olettaa olleen elossa siinä tapauksessa, että hänen kuolemaansa johtanutta vahinkotapahtumaa ei olisi sattunut. Ellei muuta osoiteta, tätä voitaisiin arvioida keskimääräistä elinikää koskevien tilastotietojen perusteella. 

Arvioitaessa elatuksen saajien oikeutta korvaukseen ei liikennevakuutuksen korvauskäytännössä ole lähtökohtaisesti otettu huomioon vahinkoa kärsineen ikää vahinkohetkellä. Vähintään 45-vuotiaalle leskelle elatuksen menetyksen korvausta on pääsääntöisesti maksettu hänen loppuikänsä ajan, ellei hänen omassa taloudellisessa tilanteessaan tapahdu merkittäviä muutoksia. Toisaalta liikennevahingon korvaukset on sidottu vahingonkorvauslakiin, jonka mukaan korvausta elatuksen menetyksestä on suoritettava enintään niin pitkältä ajalta kuin surmansa saaneen voitaisiin olettaa olleen elossa, jos hänen kuolemaansa johtanutta vahinkotapahtumaa ei olisi sattunut. Kuten edellä mainituista vahingonkorvauslain muutoksen perusteluista ilmenee, tätä aikaa voitaisiin arvioida keskimääräistä elinikää koskevien tilastotietojen perusteella, ellei muuta voida osoittaa. 

Liikennevakuutuksen korvauskäytännössä vahinkoa kärsineen elinaikanaan saamia muita vammoja, sairauksia tai ylipäänsä hänen terveydentilaansa ei ole otettu huomioon korvausvastuuta rajoittavana seikkana, jos liikennevahinko yksin on ollut riittävä syy vahinkoa kärsineen menehtymiseen. Syynä tähän on lautakunnan käsityksen mukaan ollut se, että näiden muiden terveydentilatekijöiden merkityksen arviointi elinajanodotteeseen on useimmiten vaikeaa, ja joka tapauksessa arviointi perustuu erilaisiin olettamuksiin, kun oletettua tapahtumien kulkua ei kuoleman takia voida varmuudella ennustaa. Lisäksi on sattumanvaraista, ilmenevätkö muut elinajanodotteeseen vaikuttavat tekijät potilasasiakirjoista tai muusta korvausvastuun selvittämiseen liittyvästä aineistosta. 

Kuolemansyylausunnossa mainitaan vahinkoa kärsineen perussairauksina sepelvaltimotauti (pallolaajennettu), verenpainetauti, eteisvärinä, insuliinihoitoinen diabetes, astma, alaraajojen valtimonkovettumatauti ja kihti. Lisäksi on maininta aivoinfarktin jälkitilasta (seurauksena oikean silmän näkökenttäpuutos) ja v. 2012 olleesta kovakalvonalaisesta verenvuodosta.

Vahinkoa kärsineeltä löytyi oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa maksan oikean lohkon etupinnalle tullut ruhjerepeämä, josta oli aiheutunut runsas verenvuoto vatsaonteloon. Maksan repeämä sijaitsi 10 cm:n laajuisen kasvainpesäkkeen kohdalla. Kasvain vastasi rakenteeltaan maksasolukosta peräisin olevaa syöpää. 

Kuolintodistukseen on peruskuolemansyyksi ilmoitettu maksan ruhje ja siitä aiheutunut verenvuoto vatsaonteloon. Kuolemaan myötävaikuttaneiksi tekijöiksi on ilmoitettu maksasyöpä ja veren hyytymistä vähentävä lääkitys. Kuolemanluokaksi on ilmoitettu tapaturma. 

Lautakunta totesi, että Tilastokeskuksen viimeksi vuonna 2020 päivitetyn tilastoraporttien mukaan vuonna 2019 74-vuotiaan miehen elinajanodote keskimäärin oli 12,15 vuotta. Luvun tulkinta on se, että mikäli kuolleisuus Suomessa pysyisi tulevaisuudessa vuoden 2019 tasolla, niin keskimäärin 74-vuotiaat miehet eläisivät runsaat 12 vuotta. Pitkällä aikavälillä kuolleisuus on viime vuosikymmeninä alentunut eli todellinen eletty keskimääräinen elinikä on pidempi kuin elinajanodote. Elinajanodote antaa mahdollisuuden vertailla kuolleisuuden tasoa, kun ikärakenteen muutoksen ja väestön määrän muutos on eliminoitu. Esimerkiksi vuonna 1999 vastaava keskimääräinen elinajanodote 74-vuotiaalle miehelle oli 9,52 ja vuonna 2009 11,07 vuotta.

Vahingon sattuessa vahinkoa kärsinyt oli lähes 74-vuotias, joten ilman hänellä todettua maksasyöpäkasvainta hänen tilastollinen elinajanodotteensa olisi ollut 12 vuotta eli hän olisi tilastollisen todennäköisyyden mukaan elänyt 86-vuotiaaksi.  

Hankkimansa asiantuntijalausunnon perustella lautakunta arvioi, että vahinkoa kärsineellä vasta ruumiinavauksessa todettu maksasyöpäkasvain on todennäköisesti heikentänyt hänen elossaoloaikaansa ilman vahinkoa asiantuntijalausunnossa tarkemmin selostetulla tavalla. Asiantuntijalausunnon mukaan elossaoloaikaan ilman liikennevahinkoa olisi olennaisesti vaikuttanut se, miten pian syöpäkasvain olisi todettu ja operoitu. Sen sijaan ei ole osoitettu, että vahinkoa kärsineen muut sairaudet ja löydökset olisivat merkittävästi heikentäneet hänen odotettavissa olevaa elinaikaansa. Elinajanodotteen arviointiin liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä.

Ratkaistavana kysymyksenä on se, tuleeko elatuksen menetyksen korvausaika rajata edellä mainittuun todennäköiseen elinaikaan ilman liikennevahinkoa. 

Tähänastisessa korvauskäytännössä ei ole pääsääntöisesti elatuskyvyn arvioinnissa kiinnitetty huomiota elatuskykyyn vaikuttaviin liikennevahingosta riippumattomiin sairauksiin, vaikka ne voitaisiinkin ottaa huomioon em. säännösten nojalla. Niiden huomioimisesta elatuskyvyn arvioinnissa ei ole annettu korvauskäsittelyssä huomioon otettavaa soveltamisohjetta. Kun kyseessä on lakisääteinen vakuutus, oikeuden korvaukseen tulee määräytyä yhdenvertaisesti ja ennakoitavasti kaikkien korvaukseen oikeutettujen osalta. Kun muissakaan vahinkotapauksissa tähän mennessä ei ole korvausoikeutta rajattu nyt kyseessä olevalla perusteella, ei siihen tule vedota tässäkään tapauksessa. Lisäksi tässä nimenomaisessa tapauksessa on muutoinkin vaikea arvioida, mikä olisi ollut ruumiinavauksessa sattumalöydöksenä todetun maksasyöpäkasvaimen ennuste.

Tilastollisen elinajanodotteen osalta lautakunta totesi, että sitä ei liikennevahinkojen korvauskäytännössä ole vakiintuneesti otettu huomioon elatuksen menetyksen korvausaikaa määritettäessä. Siitäkään ei ole annettu yleistä soveltamisohjetta, joka mahdollistaisi korvaukseen oikeutettujen kannalta ennakoitavan ja yhdenmukaisen korvauskäsittelyn. Näillä perusteilla lautakunta katsoi, ettei lesken oikeutta saada korvausta elatuksen menetyksestä tulee tässäkään tapauksessa rajata menehtyneen tilastolliseen elinajanodotteeseen.    

Lautakunta oli yksimielinen.