Läheisen oikeus korvaukseen henkisestä kärsimyksestä. LV 08/330

Läheisen oikeus korvaukseen henkisestä kärsimyksestä

LV 08/330 lautakunnan istunto

A oli henkilöautolla ajaessaan ryhtynyt ylittämään risteystä. A:n ajosuunnasta tulevat olivat pakollinen pysähtyminen risteyksessä -liikennemerkillä (STOP-merkki) osoitetuin tavoin väistämisvelvollisia risteävää tietä ajaviin nähden. A:n ryhdyttyä ylittämään tietä samanaikaisesti hänen ajosuunnastaan katsottuna vasemmalta oli tullut B kuljettamallaan henkilöautolla. B oli ajanut huomattavaa ylinopeutta törmäten A:n kuljettaman auton vasempaan kylkeen. A menehtyi liikennevahingossa saamiinsa vammoihin.

Vakuutusyhtiö katsoi, ettei edellytyksiä vahingonkorvauksen suorittamiseen kärsimyksestä ollut. Se totesi, että korvausta kärsimyksestä hakeneet leski ja lapset olivat vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitettuja surmansa saaneelle läheisiä henkilöitä. B oli myös aiheuttanut A:n kuoleman törkeällä huolimattomuudella. Näin ollen korvauksen suorittamisen yleiset edellytykset olivat olemassa.

Vakuutusyhtiö totesi edelleen, että yleisten edellytysten lisäksi vaadittiin, että korvauksen suorittaminen oli myös kohtuullista. Tässä harkinnassa otetaan huomioon surmansa saaneen ja korvauksen hakijan suhteen läheisyys, teon laatu ja muut olosuhteet. Kysymyksessä olevassa tapauksessa korvausta hakeneiden henkilöiden ja surmansa saaneen suhde on ollut epäilyksittä hyvin läheinen. Liikenteeseen liittyy kuitenkin aina selvästi suurempi onnettomuusriski kuin useimpiin muihin elämänalueisiin. Korostunut riski oli sekä liikenteeseen osallistuvien että heidän läheistensä tiedossa. Läheisten kärsimyksen kannalta ei yleensä ollut merkitystä sillä, minkälaisessa liikennevahingossa kuolema aiheutui. Korvaus kärsimyksestä voikin tulla liikennevahinkojen yhteydessä suoritettavaksi vain poikkeuksellisesti. Kysymyksessä olevassa tapauksessa B:n ajotapa välittömästi ennen liikennevahingon tapahtumista on ollut hänen käyttämänsä merkittävän ylinopeuden johdosta törkeän huolimatonta. Tämän menettelyn seurauksena riski joutua liikennevahingon kohteeksi on olennaisesti kohonnut. Liikennevahinkoon ei asiassa esitetyn selvityksen mukaan liity kuitenkaan sellaisia poikkeuksellisia olosuhteita, kuten esimerkiksi törkeää piittaamattomuutta muiden tiellä liikkujien turvallisuudesta, joita on edellytetty muun muassa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2002:83 ja 2004:48 kärsimyskorvauksen tuomitsemiselle. Näin ollen perusteita korvauksen suorittamiseen kärsimyksestä ei kysymyksessä olevassa tapauksessa ollut.

A:n leski ja lapset pyysivät lausuntopyynnössään, että heille suoritetaan kullekin erikseen korvausta kärsimyksestä 6.000 euroa.

Lausuntopyyntönsä perusteluissa he totesivat, että B:n oli katsottu Turun hovioikeuden antamalla lainvoimaisella tuomiolla syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kuolemantuottamukseen. Vakuutusyhtiö oli korvauspäätöksessään todennut, että korvauksen yleiset edellytykset olivat olemassa eli korvausta hakeneet olivat vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä nimenomaan mainittuja läheisiä ja kuolema oli aiheutettu törkeästä huolimattomuudesta. Korvausta hakeneiden ja kuolleen A:n suhde oli ollut läheinen, kuten vakuutusyhtiö oli korvauspäätöksessään todennut.

Teon vakavuutta ja törkeyttä osoitti lausunnonpyytäjien mukaan se, että B oli ylittänyt suurimman sallitun ajonopeuden huomattavasti ajamalla ainakin 100 kilometriä tunnissa suurimman sallitun ajonopeuden ollessa 50 kilometriä tunnissa. B ei myöskään jarruttanut risteystä lähestyessään, vaikka hänen oli täytynyt havaita A:n kuljettama auto hyvissä ajoin ennen risteystä. B oli yrittänyt väistää A:n kuljettaman auton ja tämä oli merkinnyt mittavaa ja täysin aiheetonta riskinottoa. Ajo oli tapahtunut taajama-alueella keskellä päivää, jolloin vahinkoriski oli ollut muun liikenteen johdosta korostunut. B:n menettely oli merkinnyt muiden turvallisuutta vaarantavaa huomattavaa ja täysin perusteetonta riskinottoa. Teolla oli törkeästi vaarannettu muiden tienkäyttäjien turvallisuutta. Täysin piittaamattoman ajon uhriksi oli sattumanvaraisesti ja ilman omaa syytään joutunut A. B:n käyttämä ajonopeus ei ollut ennalta arvattavissa eikä mahdollisuutta törmäyksen välttämiseen ollut. A:n kuolema oli seurausta B:n törkeästä ja tahallisesta liikennerikoksesta. Tapahtumaolosuhteet vastasivat Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2004:48 olosuhteita, joten korvaus kärsimyksestä tuli suorittaa. Tämän ratkaisun oikeusohje, korvausta hakeneiden suhteen läheisyys A:han, teon laatu ja muut olosuhteet huomioon ottaen korvauksen suorittaminen kärsimyksestä oli kohtuullista.

Lausuntopyynnön johdosta antamassaan vastineessa vakuutusyhtiö totesi, kärsimyskorvauksen suorittamisen yleiset edellytykset täyttyivät, mutta ei sen sijaan erityiset edellytykset, joten korvausta ei voitu suorittaa.

Vakuutusyhtiö lausui edelleen, että A oli tullut STOP-merkin takaa. Liikennevahingon tapahtumiseen oli ollut vaikuttamassa myös A:n menettely, vaikkakin Y oli katsonut korvauspäätöksessään B:n menetelleen törkeällä huolimattomuudella. Asiassa ei ollut esitetty myöskään sellaista selvitystä, että B olisi päättänyt olla jarruttamatta risteystä lähestyessään. B oli vaistomaisesti yrittänyt väistää A:n autoa, mutta tältä osin kyse ei ollut tietoisesta riskinotosta.

Liikennevakuutuksen korvauskäytännössä korvaus kärsimyksestä tuli suoritettavaksi vain poikkeuksellisesti. Kysymyksessä olevassa tapauksessa ei ollut sellaisia poikkeuksellisia olosuhteita, joiden perusteella korvaus kärsimyksestä tulisi suoritettavaksi.  

Lautakunnan lausunto

Vahinkoon sovellettavan liikennevakuutuslain 1 §:n 1 momentin mukaan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinko korvataan ajoneuvoa varten annetusta liikennevakuutuksesta. Saman lain 6 §:n 1 momentin (361/1993) mukaan liikennevahingon korvaus määrätään soveltaen vahingonkorvauslain 5 luvun 2-5 §:n ja 7 luvun 3 §:n säännöksiä. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n (61/1999) mukaan surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muilla näihin rinnastettavalla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen maksaminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet.

Vakuutusyhtiö oli korvauspäätöksessään todennut asiassa muiden korvauksen määräämisen edellytysten täyttyvän, mutta korvausta ei voitu pitää teon laatuun ja muihin olosuhteisiin nähden kohtuullisena. Näin ollen lautakunnassa kysymys oli siitä, onko asiassa teon laatu ja muut olosuhteet huomioon ottaen olemassa laissa säädetyt perusteet kärsimyskorvauksen määräämiselle.

Kuten Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2004:48 ja 2008:79 todennut, vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukainen korvaus kärsimyksestä on hyvitystä läheisen ihmisen yllättävästä menetyksestä aiheutuvasta, lähinnä suruun ja menetyksen tunteeseen rinnastuvasta kärsimyksestä. Korvauksen keskeisenä tarkoituksena on helpottaa surutyön tekemistä ja auttaa surevaa selviytymään läheisen äkillisestä menettämisestä johtuvasta elämäntilanteen yllättävästä muutoksesta. Korvauksen luonne ja tarkoitus huomioon ottaen on perusteltua katsoa, että korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta tulee harkita ensisijaisesti korvausta vaativan kannalta. Huomiota kohtuusharkinnassa on näin ollen erityisesti kiinnitettävä korvausta vaativan ja surmansa saaneen henkilön suhteen läheisyyteen ja arvioitava, miten tällä tavoin läheisen henkilön kuoleman voidaan kuoleman aiheuttaneen teon laatu ja muut olosuhteet huomioon ottaen arvioida vaikuttavan korvausta vaativan asemassa olevan henkilön kärsimykseen. Korvausta koskeva säännös on kuitenkin tarkoitettu poikkeussäännökseksi, jonka mukaiseen korvaukseen ovat oikeutettuja vain törkeiden henkirikosten uhrien läheiset. Tieliikenteessä sattuneissa kuolintapauksissa korvauksen tuomitsemiseen on suhtauduttava pidättyvämmin kuin silloin, jos kysymys olisi tahallisista henkirikoksista (KKO 2008:79). Näin ollen harkinnassa on annettava myös merkitystä teon laadulle.  

Lautakunta totesi, että korvauksen kohtuullisuutta harkittaessa on otettava huomioon yhtäältä surmansa saaneen ja korvausta vaativien välisen suhteen läheisyys ja toisaalta teon laatu sekä muut olosuhteet. Kysymyksessä olevassa tapauksessa korvausta ovat vaatineet surmansa saaneen puoliso sekä tapahtuma-aikana samassa taloudessa asuneet 17- ja 19-vuotiaat lapset. Vakuutusyhtiön korvauspäätöksestä ilmenevällä tavalla korvausta vaativien ja surmansa saaneen A:n suhde on ollut epäilyksittä erityisen läheinen. Tämä puoltaisi korvauksen suorittamista.

Teon laadun osalta lautakunta totesi, että hovioikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla B oli ajanut tiellä, jolla oli suurin sallittu ajonopeus 50 kilometriä tunnissa, 102-103 kilometrin tuntinopeudella. Näin ollen B:n kuljettaman auton nopeus oli ylittänyt suurimman sallitun ajonopeuden siten, että sillä on merkitystä asiaa arvioitaessa. B on tahallaan rikkonut liikennesääntöjä, joiden eräänä tavoitteena on turvata muiden tienkäyttäjien turvallisuus. Ajettaessa taajama-alueella yli 100 kilometrin tuntinopeudella, onnettomuuden tapahtuminen on myös varteenotettava mahdollisuus. B oli kuitenkin ajanut etuajo-oikeutettua tietä ja A oli ollut niin sanotun STOP-merkin osoittamalla tavalla velvollinen väistämään B:n kuljettamaa autoa. Tieliikenteeseen liittyy riski liikennevahingon tapahtumisesta riippumatta siitä, noudatetaanko yksittäisessä tapauksessa liikennesääntöjä vai ei. Tällaiseen riskiin jokaisen tienkäyttäjän ja heidän läheistensä on varauduttava. B:n käyttämä ajonopeus on sinänsä lisännyt liikenneonnettomuuden tapahtumisen mahdollisuutta, mutta kysymyksessä oleva liikennevahinko ei lautakunnan arvion mukaan ole poikennut siinä määrin normaalista liikennetilanteesta ja normaaliin liikennetilanteeseen liittyvästä onnettomuusriskistä, että korvauksen suorittaminen teon laatuun nähden olisi kohtuullista.

Korvauksen suorittaminen kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on tarkoitettu poikkeukselliseksi ja korvaus on edellä selostetulla tavalla tarkoitettu lähinnä törkeiden henkirikosten uhrien läheisille. Nyt kysymys ei ole tahallisesta henkirikoksesta. Vaikka korvausta ovat vaatineet surmansa saaneen puoliso ja kotona tapahtuma-aikana asuneet 17- ja 19-vuotiaat lapset, lautakunta ei teon laatuun nähden pidä korvauksen suorittamista vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:ssä (61/1999) tarkoitetulla tavalla kohtuullisena. 

Lautakunta ei näin ollen suosittanut vakuutusyhtiön korvauspäätöksen muuttamista.

Lautakunta oli yksimielinen.