Liikennevakuutuslain 66 §:n mukaiset ratkaisusuosituspyynnöt
Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta Soveltamisohje 10/2021
Yleiskokous 22.12.2021
Soveltamisohje liikennevakuutuslain 66 §:n mukaisten ratkaisuosituspyyntöjen esittämisestä liikenne- ja potilasvahinkolautakunnalle
Liikennevakuutuslain (460/2016) 62 §:n mukaan vakuutusyhtiön on suoritettava korvaus tai ilmoitettava, ettei korvausta suoriteta, joutuisasti ja viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut vakuutussopimuslain 69 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ja tiedot ja muun riittävän selvityksen. Jos korvauksen määrä ei ole riidaton, vakuutusyhtiö on kuitenkin velvollinen suorittamaan 2 momentissa mainitussa ajassa korvauksen riidattoman osan.
Liikennevakuutuslain 66 §:ssä on säädetty asioista, joista vakuutusyhtiön on pyydettävä lautakunnan ratkaisusuositusta. Ennen korvauspäätöksen antamista vakuutuslaitoksen on pyydettävä lautakunnan ratkaisusuositusta, kun asia koskee:
1) pysyvän ansionmenetyksen taikka kuoleman perusteella suoritettavaa jatkuvaa korvausta tai sen sijasta suoritettavaa kertakaikkista pääoma-arvoa;
2) jatkuvan korvauksen korottamista tai alentamista vahingonkorvauslain 5 luvun 8 §:n perusteella;
3) haitan perusteella suoritettavaa korvausta, jos vamma on vaikea;
4) virheellisen päätöksen oikaisua asianosaisen vahingoksi, jos asianosainen ei suostu virheen korjaamiseen; ratkaisusuositusta ei tarvitse kuitenkaan pyytää, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä tai jos kysymyksessä on ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe.
Jos vakuutusyhtiön päätös poikkeaa lautakunnan ratkaisusuosituksesta korvauksensaajan vahingoksi, vakuutusyhtiön on liitettävä ratkaisusuositus päätökseensä ja annettava päätös tiedoksi lautakunnalle.
66 §:n 1)- ja 3)-kohdissa tarkoitettujen korvausaiheiden käsittely
Lautakunta suosittaa, että vaikeissa henkilövahingoissa (vaikeita vahinkoja ovat henkilövahingot, joissa tilapäisen haitan luokka on vähintään 4) ratkaisuositusta pyydetään samalla ratkaisusuosituspyynnöllä sekä tilapäisen haitan että pysyvän haitan osalta. Jo sitä ennen vakuutuslaitoksen tulee 62 §:n mukaisesti suorittaa tilapäisen haitan ja pysyvän haitan ennakkokorvaukset. Perusteena tälle on se, että säännöksen 3)-kohdassa tarkoitettujen korvausaiheiden yhtäaikainen käsittely lautakunnassa on menettelyllisesti tarkoituksenmukaista ja se, että pysyvän haitan vaikeusaste otetaan lautakunnan korvausohjeiden mukaan yhtenä tekijänä huomioon myös tilapäisen haitan korvausarvioinnissa.
Pysyvän ansionmenetyksen perusteella suoritettavan jatkuvan korvauksen arviointi edellyttää luotettavaa selvitystä vahinkoa kärsineen työ- ja toimintakyvystä sekä ammatillisen ja joissakin tapauksissa myös toimintakykykuntoutuksen toimenpiteistä. Ellei kysymystä ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuuksista ole erikseen saatettu lautakunnan arvioitavaksi, vakuutusyhtiön ratkaisusuosituspyynnössä tulee olla riittävät tiedot vahinkoa kärsineen kuntoutustarpeen ja -mahdollisuuksien selvittelyistä ja niiden lopputuloksesta.
Ennakkokorvaukset ja lopullinen korvaus lautakunnan ratkaisuosituksen jälkeen
Vakuutuslaitoksen tulee myös 66 §:n mukaisissa henkilövahingoissa suorittaa ennakkokorvaukset todellista vahinkoa vastaavina. Jos lautakunta arvioi tilapäisen haitan suuruuden, pysyvän haitan suuruuden tai jatkuvan korvauksen suuremmaksi kuin mitä vakuutuslaitos on esittänyt, erotuskorvaukselle on suoritettava lain mukainen viivästyskorotus siitä ajankohdasta lukien kun korvaus olisi ollut määritettävissä ja maksettavissa.
Liikennevakuutuslain 67 §:ssä on todettu, että viivästyskorotusta ei maksettaisi lautakuntakäsittelyn ajalta. Liikennevakuutuslain perusteluissa on todettu, että myös lausunnon pyytäminen liikennevahinkolautakunnalta 66 §:n mukaan olisi osa riittävän selvityksen hankkimista ja korvauksen suorittamisen määräaika alkaisi vasta näihin toimenpiteisiin kuluneen ajan päätyttyä. Tämä ei kuitenkaan lautakunnan käsityksen mukaan merkitse sitä, että viivästyskoron maksuvelvollisuutta ei syntyisi niissä tilanteissa, joissa ennakkokorvaus on määritetty liian alhaiseksi, vaikka korvauksen peruste on selvä ja korvauksen suuruuden arviointiin tarvittava selvitys on tai olisi ollut vakuutuslaitoksen saatavissa. Viivästyskorotuksen maksuvelvollisuuden poistaisi lähinnä se seikka, että lautakuntakäsittelyn aikana ilmenisi uutta korvauksen arviointiin vaikuttavaa selvitystä jota vakuutuslaitos ei ole voinut etukäteen ottaa huomioon.
Jos taas ennakkokorvaus on suurempi kuin lautakunnan suosittama, jo suoritettua ennakkokorvausta ei voi periä takaisin tai vähentää muista korvauksista. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa korvaus voidaan vakuutussopimuslain 72 §:n nojalla evätä tai alentaa korvausta vilpillisesti annettujen tietojen johdosta.
Lautakunta ei useimmiten oma-aloitteisesti tutki ennakkokorvausten suoritusajankohtien tai niiden määrän oikeellisuutta eikä oma-aloitteisesti määritä viivästyskorkoaikaa tai viivästyskorotuksen määrää, ellei sitä ole ratkaisuosituspyynnössä nimenomaisesti pyydetty. Vakuutuslaitoksen ratkaisusuosituspyynnössä tulee olla siitä erikseen perusteltu esitys, jos lautakunnan halutaan ottavan niihin kantaa. Jos kuitenkin ennakkokorvaus on selvästi viivästynyt tai ennakkokorvauksen määrä on lautakunnan näkemyksen mukaan ollut riittämätön, lautakunta voi oma-aloitteisesti ratkaista asian siltäkin osin.
Kysymyksen viivästyskorotuksesta korvauksen saaja voi saattaa lautakunnan ratkaistavaksi vakuutuslaitoksen annettua korvausratkaisunsa viivästyskorotuksesta lautakunnan ratkaisusuosituksen jälkeen.
Vahinkoa kärsineen tai muun korvaukseen oikeutetun oikeus saattaa asia lautakunnan käsiteltäväsi
Lautakunta ei ole toimivaltainen ottamaan kantaa siihen, liitetäänkö ennakkokorvausratkaisuihin muutoksenhakuosoitusta. Jos asianosainen saattaa kysymyksen ennakkokorvauksen oikeellisuudesta lautakunnan ratkaistavaksi, lautakunta käsittelee ratkaisusuosituspyynnön.
Korvauksen alentaminen tai epääminen oman myötävaikutuksen perusteella
Kun kyseessä on 66 §:ssä tarkoitettu asia, kysymys korvauksen alentamisesta tai epäämisestä vahinkoa kärsineen oman myötävaikutuksen tai luvattoman käytön perusteella on myös ennen korvausratkaisua saatettava lautakunnan ratkaistavaksi. Vaikka liikennevakuutuslaki ei siihen velvoitakaan, korvauskäytännön yhdenmukaisuuden varmistamiseksi lautakunta suosittaa, että muissakin kuin 66 §:n mukaisissa liikennevahingoissa vakuutuslaitos pyytäisi lautakunnan ratkaisuositusta oikeudesta korvauksen alentamiseen tai epäämiseen liikennevakuutuslain 47 - 49 §:ien nojalla.
Voimaantulo
Tämä ohje tulee huomioida 1.1.2022 alkaen lautakunnalle esitettävissä ratkaisusuosituspyynnöissä.