Liikenteeseen käyttäminen LV 07/321
Liikenteeseen käyttäminen.
LV 07/321 lautakunnan istunto
Henkilöautolla aiheutettiin vahinkoa Tiehallinnon omistamalle tienviitalle ja liikennemerkeille.
Henkilöautolle liikennevakuutuksen myöntänyt vakuutusyhtiö katsoi, että autolla tienviitalle ja liikennemerkeille aiheutettu vahinko oli aiheutettu tahallaan. Vahinko ei ollut siten aiheutunut auton liikenteeseen käyttämisestä, minkä vuoksi sitä ei korvattu auton liikennevakuutuksesta. Yhtiö viittasi ratkaisunsa tueksi korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuun KKO 1991:169.
Tiehallinnon keskushallinto pyysi liikennevahinkolautakunnalta lausuntoa ja vaati korvauspäätöstä muutettavaksi siten, että vakuutusyhtiö velvoitettaisiin korvaamaan vahingonteosta Tiehallinnolle aiheutuneet kustannukset.
Lausunnonpyytäjä kertoi, että kyseessä olevaa moottoriajoneuvoa kuljetettiin vahingon tapahtumishetkellä maantiellä, joka oli tarkoitettu yleiselle liikenteelle. Vaikkakin ajoneuvon kuljettaja oli tahallisesti ajanut liikennemerkkejä päin, olivat vahingot aiheutuneet käytettäessä autoa liikenteessä, koska autoa oli käytetty tavanomaisessa liikennetilanteessa. Lausunnonpyytäjä katsoi, ettei korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 1991:169 sovellu lausuntopyynnön kohteena olevaan tapaukseen, koska ennakkopäätöksessä 1991:169 oli kyse olennaisesti erilaisesta tilanteesta, kuin mistä nyt oli kysymys. Sen sijaan lausunnonpyytäjä katsoi, että nyt puheena olevassa tapauksessa oli kysymys samanlaisesta tapauksesta kuin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2003:3. Lausunnonpyytäjän mukaan eroa ei pidä tehdä sen välillä, aiheutetaanko tahallisesti henkilö- vai esinevahinkoa, koska muunlainen käytäntö johtaisi vahingonkärsijöiden kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen.
Vakuutusyhtiö totesi lausuntopyynnön johdosta antamassaan vastineessa, että liikennevakuutuslaissa ei ole liikennekäsitteen määritelmää, eikä siinä mainita liikenteeseen käyttämisen tunnusmerkkejä, joten liikennekäsitteen soveltaminen on jäänyt pääasiassa oikeus- ja lautakuntakäytännön varaan. Korkeimman oikeuden linjauksen mukaan käytettäessä ajoneuvoa sille kokonaan vieraassa tarkoituksessa kysymyksessä ei ole liikennevakuutuksesta korvattava vahinko. Yhtiön näkemyksen mukaan käsiteltävänä oleva tapaus rinnastui ennakkoratkaisuun KKO 1991:169, koska ajoneuvoa oli käytetty rikoksen tekovälineenä, eikä vahinko ollut kohdistunut toiseen tienkäyttäjään. Kyseessä oli yhtiön näkemyksen mukaan itsenäinen tapahtuma, jolla ei ollut mitään tekemistä normaalin tiellä liikkumisen kanssa, vaan toiminnan ainoa tarkoitus oli ollut liikennemerkkien rikkominen. Yhtiön näkemyksen mukaan nyt kyseessä olevaa tapausta ei voida rinnastaa korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuun 2003:3, koska mainittu päätös koski henkilövahinkojen korvaamista.
LAUTAKUNNAN LAUSUNTO
Liikennevakuutuslain (279/1959) 1 §:n 1 momentin mukaan liikennevakuutuksesta korvataan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinko.
Lautakunta totesi, että liikennevakuutuslaissa ei ole määritelty, mitä liikenteeseen käyttämisellä tarkoitetaan. Liikennevakuutusjärjestelmä on kuitenkin luotu kattamaan niin sanotun liikenteellisen riskin aiheuttamia vahinkotilanteita ja yleisesti on katsottu, että liikennevakuutuksesta voidaan korvata ainoastaan tämän riskin toteutumisen seurauksena aiheutuneet vahingot.
Myös tahallisesti moottoriajoneuvolla aiheutetut vahingot on voitu katsoa aiheutuneen ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä, mikäli kyseessä ei ole ollut sellainen käyttötarkoitus, joka on kokonaan vieras moottoriajoneuvon käytölle liikenteessä, ja vahinko on aiheutettu yleisesti liikenteeseen käytettävällä alueella. Sen sijaan moottoriajoneuvon käytöstä sille vieraassa tarkoituksessa aiheutuneiden vahinkojen on vakiintuneesti katsottu jäävän liikennevakuutuslain soveltamisalan ulkopuolelle.
Lautakunta totesi, että korkein oikeus katsoi ennakkopäätöksessään KKO:1991:169, että autohallissa säilytettävänä olleen kuorma-auton ajaminen ovien läpi ulos autohallista ei ollut moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämistä, koska autoa tahallaan käytettiin vieraassa tarkoituksessa eli autohallin ovien rikkomiseen. Tästä ennakkopäätöksestä ilmenevää periaatetta on sovellettu vakiintuneessa korvauskäytännössä. Ennakkopäätöksessä KKO:2003:3 korkein oikeus katsoi, että tilanne oli erilainen, kun tahallisesti aiheutettu vahinko oli aiheutettu autoa yleisellä tiellä kuljetettaessa ja vahinko oli kohdistunut muihin tiellä liikkujiin. Tässä tapauksessa korkein oikein katsoi vahingon aiheutuneen auton liikenteeseen käyttämisestä.
Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa henkilöauton kuljettaja oli kertonut poliisikuulustelussa, että ajettuaan ensin peltoalueella oli joku autossa olleista saanut idean ajaa liikennemerkkejä päin. Ajoneuvon kuljettaja oli ajanut päin liikennemerkkejä ja poistunut paikalta. Jonkin ajan kuluttua hän oli ajanut takaisin ja ajanut uudelleen liikennemerkin yli samassa paikassa kuin aikaisemminkin.
Esitetyn selvityksen perusteella todettiin, että auton kuljettaja oli ajanut tahallisesti päin Tiehallinnon omistamaa tienviittaa ja liikennemerkkejä yleisesti liikenteeseen käytettävällä alueella. Auto oli sekä ennen vahingon aiheuttamista että sen jälkeen liikenteessä liikennevakuutuslain tarkoittamalla tavalla. Liikennemerkkien vaurioituminen ajoneuvojen liikenteeseen käyttämisen johdosta on sinänsä tavanomaista. Lautakunta katsoi, että vaikkakin nyt kyseessä olevassa tapauksessa moottoriajoneuvoa oli käytetty tahallisesti vahingonteon välineenä, oli sen käyttö maantiellä aiheuttanut ulkopuolisille ja heidän omistamalleen omaisuudelle sellaisen liikenteellisestä riskistä tavanomaisesti aiheutuvan vahingon, jota lakisääteisellä liikennevakuutuksella on tarkoitus kattaa. Näin ollen autoa ei ollut käytetty sille kokonaan vieraassa tarkoituksessa, vaan sen oli katsottava olleen liikenteessä liikennevakuutuslain 1 §:n tarkoittamalla tavalla.
Edellä mainituin perustein lautakunta katsoi, että Tiehallinnon tienviitalle ja liikennemerkeille autolla aiheutetut vahingot tulisi korvata sille myönnetystä liikennevakuutuksesta.
Lautakunta oli yksimielinen.