Yritykselle aiheutunut vahinko. Työntekijöiden matka-ajan korvaaminen. LV 24/686.

Vahingosta aiheutuneen ansionmenetyksen korvaamisessa lautakunta on tukeutunut niin sanottuun differenssiteoriaan. Sen mukaan korvattava vahinko syntyy kahden tapahtumainkulun erotuksesta. Toinen on vahingon jälkeinen tapahtumainkulku ja toinen se oletettu tapahtumainkulku, joka olisi toteutunut ilman vahinkoa. 

Nyt ratkaistavana oli kysymys työntekijöiden hukkaan menneen työajan korvaamisesta työnantajalle. Oikeuskäytännön mukaisesti lautakunta piti yrityksen työntekijöiden palkkakustannuksia korvattavina, vaikka niitä ei voitukaan pitää differenssiopin mukaan vahingosta aiheutuneina ylimääräisinä kuluina. Ratkaisussa oli myös kyse siitä, millaista näyttöä korvausvaatimuksen tueksi vahinkoa kärsineeltä voidaan kohtuudella edellyttää. 

Täysistunto 11.12.2024

TAPAHTUMATIEDOT

Osakeyhtiön ajoneuvo vaurioitui liikennevahingossa toukokuussa 2023. Osakeyhtiö haki korvausta auton korjauskuluista sekä korjaamolle vienneistä aiheutuneista kuluista ja menetyksistä.                                                              

VAKUUTUSLAITOKSEN KORVAUSPÄÄTÖS

Vakuutuslaitos korvasi vaurioituneen ajoneuvon korjauskulut, käyttöhyödyn menetyksen eli seisonta-aikakorvauksen korjausajalta sekä kilometrikorvaukset korjaamolle vienneistä 0,33 euroa kilometriltä yhteensä 776 kilometrin matkalta.

RATKAISUSUOSITUSPYYNTÖ

Osakeyhtiö vaatii korvausta myös työntekijöidensä ajoajasta, jota kertyi yhteensä 10 tuntia. Vaadittu korvausmäärä oli 30 euroa/tunti, joka oli osakeyhtiön mukaan  käytännössä katteeton summa, kun sosiaalikulut huomioidaan. Koska auto vaatii kuljettajan, jolle maksetaan työstä palkkaa, he odottavat, että näitä kuluja korvataan. Kymmenen tunnin ajoaika on perusteltu.

VAKUUTUSLAITOKSEN VASTINE

Vakuutuslaitos totesi, että tullakseen korvattavaksi kulun on täytynyt olla joko ylimääräistä tai menetettyä ja olla syy-yhteydessä vahinkoon. Vakuutuslaitokselle ei ole toimitettu selvityksiä, että haetut kulut olisivat ylimääräisiä kuluja yritykselle eikä selvitystä siitä, mihin esitetty 30 euron tuntipalkkavaatimus perustuu. Yritys ei ole osoittanut, että se olisi esimerkiksi palkannut työntekijän näitä korjaamolle vientejä varten, tai että työntekijät olisivat tehneet nämä tunnit ylimääräisenä työnä normaalin työajan ulkopuolella, tai että yritykselle olisi aiheutunut tästä ansionmenetystä.

LAUTAKUNNAN RATKAISUSUOSITUS

Liikennevakuutuslain (460/2016) 1 §:n mukaan liikennevakuutuslaissa säädetään moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuvien henkilö- ja esinevahinkojen korvaamisesta sekä näiden vahinkojen varalta otettavasta liikennevakuutuksesta.

Liikennevakuutuslain 37 §:n 1 momentin mukaan korvaus esinevahingosta määrätään vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaisesti, jollei tässä laissa toisin säädetä.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai elatuksen vähentyminen.

Vahingonkorvauksen määrällä vahingonkärsinyt pyritään saattamaan siihen asemaan, missä hän olisi ollut, ellei vahinkotapahtumaa olisi aiheutunut. Korvauksen tulisi hyvittää koko aiheutunut menetys, mutta toisaalta se ei saisi johtaa siihen, että vahinkoa kärsineelle aiheutuisi etua vahinkotapahtumasta. Vahinkoa kärsinyt on lähtökohtaisesti velvollinen näyttämään toteen aiheutuneen vahingon ja sen määrän.

Yleensä korvattavana vahinkona pidetään vain niitä ylimääräisiä kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet vahingosta. Toisin sanoen sellaisia kustannuksia ei korvata, jotka ilman vahinkoakin olisivat aiheutuneet vahinkoa kärsineelle.  Oikeuskäytännössä tästä pääsäännöstä on kuitenkin poikettu työnantajan palkkakulujen osalta. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön mukaan aika, joka työntekijältä kuluu vahingon selvittämiseen tai vahingosta aiheutuneiden vaurioiden korjaamiseen, tulee korvata työnantajalle, vaikka siitä ei sinänsä muodostukaan työnantajalle suoraan ylimääräistä kulua (esim. KKO 1990:107 ja 1994:42).

Tässä tapauksessa ajoneuvon vienti- ja noutotyöhön osallistuneet työntekijät eivät  ole ollut yrityksen käytettävissä tavanomaisiin työtehtäviinsä sinä aikana, kun heidän työaikansa on kulunut liikennevahingossa vaurioituneen ajoneuvon vientiin korjaamolle ja korjaamolta noutoon. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti tältä ajalta korvataan työnantajalle työntekijän palkka sivukuluineen.  

Ratkaisusuosituksen pyytäjä on esittänyt, että aiheutunut vahinko on ollut määrältään 30 euroa tuntia kohden, eli yhteensä 10 työtunnilta 300 euroa.  Lautakunta pitää esitettyä tuntikohtaista euromäärää uskottavana. Myös vahingon rajoittamisvelvollisuuden näkökulmasta vahinkoa kärsineen yrityksen on ollut perusteltua käyttää vaurioituneen ajoneuvon siirtoon omia työntekijöitään sen sijaan, että se olisi hankkinut vastaavan palvelun ostopalveluna.  

Lautakunta suositti, että vakuutusyhtiö korvaa työnantajalle 300 euroa vahingosta aiheutuneina kustannuksina.

Lautakunta oli yksimielinen.