Pysyvä työkyvyttömyys alle 18-vuotiaana
Alle 18 -vuotiaana pysyvästi työkyvyttömäksi tulleen ansionmenetyksen korvaaminen (1.1.2006 alkaen sattuneet vahingot)
Jos henkilö menettää pysyvästi työkykynsä alle 18 vuoden iässä, arvioidaan hänen ansionmenetyksensä vahingonkorvauslain 5 luvun 2 b §:n mukaisesti yksilöllisesti vahinkoa kärsineen henkilökohtaisten ominaisuuksien sekä koulutus- ja ammattisuunnitelmiensa perusteella. Lautakunnan ratkaisukäytännössä työurasuunnitelmia arvioitaessa kiinnitetään huomiota niiden toteuttamismahdollisuuksiin. Arviossa kiinnitetään huomiota myös vahinkoa kärsineen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten terveydentilaan ennen liikennevahinkoa ja mahdollisiin erityislahjakkuuksiin, joilla olisi voinut olla merkitystä hänen ansiotuloihinsa vastaisuudessa. Henkilökohtaisten ominaisuuksien vaikutus ansionmenetyksen korvaukseen voi olla korottava tai alentava. Koulutus- ja ammattisuunnitelmilla sekä erityislahjakkuuksilla on sitä suurempi merkitys mitä lähempänä 18 vuoden ikää vammautuminen tapahtuu.
Käytännössä on kuitenkin usein mahdotonta arvioida yksilöllisesti sitä, minkä suuruista ansiotuloa lapsena vaikeasti vammautunut henkilö olisi ilman vahinkotapahtumaa aikuistuttuaan saanut. Jos vahinkoa kärsinyt on menettänyt työkykynsä niin nuorena, ettei hänen aikuisiän ominaisuuksiaan tai ammatillisia suunnitelmiaan voida luotettavasti arvioida, ansionmenetys määritetään jäljempänä kuvatulla tavalla väestön eri ikäryhmien keskimääräisen ansiotulon mukaan.
Toisin kuin ennen vuotta 2006 sattuneissa vahingoissa, vahinkoa kärsineen lähiomaisten koulutusta, ammattia, työtä tai muita heidän henkilöönsä liittyviä seikkoja ei oteta arviossa huomioon. Mahdollisia sukupuolesta johtuvia tuloeroja ei oteta huomioon arviota tehtäessä. Henkilökohtaisena ominaisuutena ei voida myöskään ottaa huomioon vahinkoa kärsineen kuulumista johonkin väestöryhmään, esimerkiksi kielelliseen tai etniseen vähemmistöön, johon kuuluvien henkilöiden keskimääräinen ansiotaso poikkeaa Suomen väestön keskimääräisestä ansiotasosta.
Vakuutuslaitoksen tulee tehdä lautakunnalle esitys jatkuvaksi ansionmenetyksen korvaukseksi heti kun työkyvyttömyyden pysyvyys on voitu todeta. Jatkuva ansionmenetyksen korvaus vahvistetaan vahinkoa kärsineen loppuiäksi yhdellä kertaa 5:2 b §:n 1-3 kohtien mukaisesti tai henkilökohtaisen arvion mukaan.
Vahingonkorvauslain 5:2 b §:n 4 kohdan mukainen vanhuuseläkeiän jälkeinen korvaus voidaan määrittää vasta vahinkoa kärsineen saavutettua 65 vuoden iän, ja kun vahvistetut korvaukset sekä niille kertyneet indeksikorotukset ovat tiedossa. Säännöksen tavoitteena on, että ansionmenetyksen korvaus vastaa likimääräisesti Suomessa asuvien henkilöiden keskimääräistä ansiotuloa.
Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 b §:n
1. kohdan mukaan 18 vuotta täyttäneen henkilön ansiotulon määräksi katsotaan Suomessa asuvien 18 - 22 -vuotiaiden henkilöiden keskimääräinen valtionveron alainen ansiotulo,
2. kohdan mukaan 23 vuotta täyttäneen henkilön ansiotulon määräksi katsotaan Suomessa asuvien 23 - 34 -vuotiaiden kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen ansiotulo,
3. kohdan mukaan 35 vuotta täyttäneen henkilön ansiotulon määräksi katsotaan Suomessa asuvien 35 - 64 -vuotiaiden kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen ansiotulo ja
4. kohdan mukaan 65 vuotta täyttäneen vanhuuseläkkeen määräksi katsotaan se vanhuuseläkkeen määrä, johon hänellä olisi työeläkelain (395/1961) mukaan ollut oikeus 1 - 3 kohdan mukaisten ansiotulojen perusteella.
Valtioneuvosto vahvistaa vuosittain 1 - 3 kohdissa tarkoitetut ansiotulojen määrät asetuksella.
Vahinkoa kärsineen saavuttaessa 4 kohdan tarkoittaman vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän on vakuutuslaitoksen selvitettävä ja määritettävä ratkaisusuosituspyynnössään jatkuvan ansionmenetyskorvauksen (eläkkeen) määrä työeläkelain asianmukaisten määräytymisperusteiden mukaan. Liikennevakuutuslaitoksen on mainittava vanhuuseläkettä koskevassa ratkaisusuosituspyynnössään ja lautakunnan antaman ratkaisusuosituksen jälkeen annettavassa korvauspäätöksessä siitä, että vakuutuslaitos tekee uuden ratkaisusuosituspyynnön vahinkoa kärsineen täyttäessä 65 vuotta.
Edellä todettua vakioitua ansiomenetyskorvausta ei määrätä siltä ajalta, jolloin vahinkoa kärsinyt ei ole täyttänyt 18 vuotta. Tältä ajalta ansionmenetys määritellään siis aina yksilöllisesti niiden ansiotulojen perusteella, jotka vahinkoa kärsineellä olisi ollut mahdollista ansaita ennen 18 vuoden ikää. Arvioon vaikuttavat myös mahdolliset ennen vahinkoa tiedossa olleet ansioiden kehittymisnäkymät ja koulutus- sekä opiskelusuunnitelmat. Työuran alettua jo ennen kuin vahinkoa kärsinyt on täyttänyt 18 vuotta, on uran mahdolliseen jatkumiseen ja kehittymiseen kiinnitettävä huomiota riippumatta siitä mitä VahL 5 luvun 2 b §:ssä todetaan. Yksilöllisille tekijöille on annettava sitä suurempi painoarvo mitä pysyvämmäksi varhainen uravalinta voidaan arvioida.
Jos vahinkoa kärsineen erityinen lahjakkuus todetaan myöhemmässä kehitysvaiheessa, voidaan aikaisemmin vahvistettu VahL 5:2 b §:n mukainen normitettu jatkuva ansiomenetyksen korvaus muuttaa yksilölliseen arvioon perustuvaksi korvaukseksi.
Ennen vuotta 2006 sattuneet vahingot
Vakioitua ansionmenetyskorvausta ei ollut käytössä ennen vuotta 2006, ja hyvin nuorena vammautuneen henkilön oletettu urasuunnitelma ja sen mukaiset ansiot arvioitiin hänen läheistensä koulutuksen, ammatin, työn ja muiden ominaisuuksien perusteella, jos nuoren ammatillista tulevaisuutta ei voitu arvioida hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella.