Pohjeluun murtuma. Takakolmion murtuma. Nivelsidevaurio. Diagnosointi. PV 40/2022
Pohjeluun murtuma. Takakolmion murtuma. Nivelsidevaurio. Diagnosointi. PV 40/2022
Tapahtumatiedot
Potilas sai liukastuessaan oikean nilkan vamman. Samana päivänä keskussairaalassa otetussa röntgenkuvassa ei todettu murtumia. Kyseessä arvioitiin olevan nivelsidevamma. Hoitona oli tukisidos ja kyynärsauvat.
Runsasta viikkoa myöhemmin työterveyslääkärin lähetteellä tehdyssä röntgentutkimuksessa todettiin pohjeluun (fibula) hyväasentoinen murtuma. Nilkan ulkokehräsen alueella todettiin kliinisessä tutkimuksessa aristusta. Hoitona oli tukisidos. Noin kolme viikkoa myöhemmin tehdyssä kontrolliröntgentutkimuksessa ei todettu vielä luutumista. Potilaalle tehtiin viikkoa myöhemmin päivystyksellinen lähete keskussairaalaan.
Keskussairaalan kirurgian päivystyspoliklinikalla tehdyssä tutkimuksessa todettiin voimakasta kipua säären keskivaiheilla, nilkassa ja jalkaterässä. Varaaminen alaraajalle ei onnistunut lainkaan. Uutena löydöksenä todettiin murtuma myös sääriluun takakolmiossa. Hoitona oli saapaskipsi viiden viikon ajaksi.
Jatkossa nilkka jäi kivuliaaksi. Magneettikuvauksessa todettiin nilkan nivelsiteiden osittaiset vauriot, jotka korjattiin leikkauksellisesti. Sideliitos (syndesmoosi) todettiin ehjäksi.
Asian käsittely potilasvakuutuskeskuksessa
Potilasvakuutuskeskus katsoi korvauspäätöksessään, että nilkan ulompien nivelsiteiden vamman vuoksi tehdyt tutkimukset ja annettu hoito olivat lääketieteellisesti perusteltuja ja yleisesti hyväksytyn hoitokäytännön mukaisia. Keskus totesi, että nilkan nivelsidevammojen asianmukainen hoito on alkuvaiheessa konservatiivista eli ei-leikkauksellista. Mikäli nilkka jää oireilevaksi, on myöhemmässä vaiheessa asianmukaista harkita leikkaushoitoa. Keskuksen arvion mukaan nivelsiteiden vamman tutkimuksia tai hoitoa ei laiminlyöty.
Keskuksen arvion mukaan sääriluun takakolmion murtuma ei olisi ollut tutkimushetkellä käytettävissä olleiden tietojen perusteella todettavissa aikaisemmin. Keskus katsoi, että sääriluun takakolmion murtuman toteaminen ei viivästynyt. Sen sijaan oikeanpuoleisen pohjeluun murtuma olisi ollut todettavissa jo ensikäynnillä keskussairaalassa. Keskus arvioi diagnoosin viivästyneen siltä osin kymmenellä vuorokaudella. Keskuksen arvion mukaan pohjeluun murtuman toteamisen viive ei kuitenkaan vaikuttanut murtuman hoidon sisältöön eikä murtuman paranemiseen tai ennusteeseen. Keskus katsoi, ettei kyseessä ollut potilasvahinkolain säännösten perusteella korvattava henkilövahinko.
Ratkaisusuosituspyyntö
Potilas oli tyytymätön Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäätökseen ja pyysi lautakunnan ratkaisusuositusta.
LAUTAKUNNAN RATKAISU
Sovellettava säännös
Potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan (879/1998) mukaan korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä taikka sellaisen laiminlyönnistä edellyttäen, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi tutkinut, hoitanut tai muutoin käsitellyt potilasta toisin ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon.
Hoidon asianmukaisuuden arviointi
Lautakunta katsoi, että keskussairaalan päivystysvastaanotolla liukastumistapaturman jälkeen tehty kliininen tutkimus tehtiin muutoin asianmukaisesti, mutta siinä ei osattu huomioida korkeammalla pohkeessa tuntuvaa aristusta. Työterveyslääkärin lähetteellä runsasta viikkoa myöhemmin tehdyssä säären röntgentutkimuksessa todettiin pohjeluun hyväasentoinen murtuma korkealla nilkan yläpuolella. Hoitona oli elastinen sidos. Lautakunnan arvion mukaan pohjeluun hyväasentoinen murtuma olisi ollut todennäköisesti asianmukaisella tutkimuksella todettavissa jo alkuvaiheessa liukastumistapaturman jälkeen. Lautakunnan arvion mukaan pohjeluun murtuman hoito olisi ollut konservatiivinen, vaikka murtuma olisi todettu heti tapaturman jälkeen.
Noin kuukautta myöhemmin tehdyssä nilkan röntgenkuvassa todettiin uutena löydöksenä murtuma myös sääriluun takakolmiossa ja jalkaan laitettiin kipsisaapas. Lautakunta totesi, että takakolmion murtuma ei ollut todettavissa ensikäynnillä otetussa röntgenkuvassa eikä myöskään pohjeluun murtuman kontrolloimiseksi otetuissa säärikuvissa. Magneettikuvauksessa oli todettavissa takakolmiomurtuman jälkitila, joka käsitti korkeintaan viidenneksen nivelpinnasta. Lautakunnan arvion mukaan hoito olisi näin ollen ollut konservatiivinen, vaikka takakolmion murtuman diagnoosi olisi tehty aikaisemmin tai välittömästi tapaturman jälkeen.
Lautakunta totesi, että korkeaan pohjeluun murtumaan liittyy tunnetusti usein sideliitosvaurio (syndesmoosivaurio) ja tällöin tulee leikkaushoitoa harkita jo alkuvaiheessa. Tässä tapauksessa ei ollut osoitettavissa syndesmoosivauriota eikä sen jälkitilaa, jonka perusteella alkuvaiheen leikkaushoitoa olisi voitu pitää aiheellisena.