Olkapään kiertäjäkalvosimen repeämän diagnoosi ja hoito. PV 62/2022

Olkapään kiertäjäkalvosimen repeämän diagnoosi ja hoito. PV 62/2022

Tapahtumatiedot

Potilas hakeutui olkapääkivun johdosta terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Tuolloin hän kertoi, että noin kaksi kuukautta aiemmin pukemisen yhteydessä oli olkapäähän tullut vihlaiseva kipu. Tuon jälkeen olkapäässä oli ollut jomotusta, joka oli kahden edeltävän viikon aikana pahentunut. Yläraajan nosto etukautta onnistui 100 astetta, koukistuksessa 90 astetta. Painellen pahin kipu oli olkalisäkkeen alaisessa tilassa. Potilas sai kortisonipistoksen ja kipulääkityksen vaivan hoidoksi.

Potilas tuli noin viikon kuluttua uudestaan terveyskeskusvastaanotolle. Tällöin esitiedoissa mainitaan, että kortisonipistoshoidon jälkeen nivelkipu olisi helpottanut paljonkin. Kuitenkin kipua oli edelleen kättä liikutellessa. Päädyttiin röntgenkuvaukseen, jossa ei näkynyt traumamuutoksia tai luutuumoreita. Olka-solisluunivelessä oli lievää nivelrikkoa. Kuvassa  näkyi jännekalkki glenohumeraalinivelontelossa. Jatkotoimenpiteenä tehtiin pyyntö ultraäänitutkimukseen. Se olisi toteutunut noin kuukauden kuluttua.

Potilas hakeutui tutkimukseen yksityispuolelle. Siellä todettiin kliinisesti kiertäjäkalvosimen repeämän oireet, ja tehtiin ultraäänitutkimus. Siinä diagnoosi vahvistui ja todettiin laaja, rappeumaperäinen kiertäjäkalvosimen repeämä. Hoidosta konsultoitiin sairaalan ortopedia, joka kertoi, että hoito olisi konservatiivinen eli ei-leikkauksellinen, lihasten vahvistaminen harjoittein.

Asian käsittely Potilasvakuutuskeskuksessa

Potilasvakuutuskeskus katsoi korvauspäätöksessään, että potilaalle terveyskeskuksessa tehdyt oikean olkapään hoito- ja tutkimustoimenpiteet olivat kaikilta osin asianmukaisia, riittäviä ja oikea-aikaisia tuon hetkiset esitiedot, oireet ja löydökset huomioon ottaen. Lähete kuvantamistutkimuksiin tehtiin viivytyksettä ja oikea-aikaisesti eikä lääketieteellistä perustetta esimerkiksi kiireelliselle ultraäänitutkimukselle missään tapauksessa ollut. Degeneratiivisen jännerepeämän hoito on joka tapauksessa konservatiivinen, joten leikkaushoidon ei tässä tapauksessa voitu myöskään katsoa viivästyneen.

Ratkaisusuosituspyyntö

Potilas oli tyytymätön Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäätökseen ja pyysi lautakunnan ratkaisusuositusta.

LAUTAKUNNAN RATKAISU

Sovellettava säännös

Potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan (879/1998) mukaan korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä taikka sellaisen laiminlyönnistä edellyttäen, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi tutkinut, hoitanut tai muutoin käsitellyt potilasta toisin ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon.

Hoidon asianmukaisuuden arviointi

Lautakunta totesi, että kiertäjäkalvosin voi vaurioitua yksittäisessä tapaturmassa. On kuitenkin tavallista, että kiertäjäkalvosin rappeutuu iän myötä. Tällöin jänne ohenee ja siihen tulee repeilyä. Suurikin repeämä voi tällöin tapahtua ilman merkittävää vammaa. Kiertäjäkalvosimen repeämä voi parantua ilman leikkausta melko oireettomaksi. Kiertäjäkalvosimen repeämän alkuvaiheen hoito onkin pääsääntöisesti konservatiivinen. Leikkaushoidon tulokset tapauksessa, jossa taustalla on merkittävä kiertäjäkalvosimen rappeuma, eivät ole kovin hyvät. Kun kiertäjäkalvosin on vetäytynyt ja rappeutunut, ei sen ompelu enää kunnolla onnistu ja kiinnitys antaa usein myöhemmin uudestaan periksi. Huono hoitotulos ei tällöin johdu ensisijaisesti leikkauksen ajankohdasta tai suoritustavasta vaan jänteen biomekaanisesta rappeutumisesta. Tämän takia merkittävän rappeumaperäisen repeämän hoito on leikkauksen sijasta kuntoutus.

Potilaan tutkiminen ja hoito terveyskeskuksessa oli yleisen hoitokäytännön mukaista. Röntgenkuvauksella suljettiin pois luiset traumat, kasvaimet ja merkittävä nivelrikko oireilun taustalla. Tämän jälkeen ohjelmoitiin ultraäänitutkimus. Kun tiedossa ei ollut mitään traumaattista tapahtumaa oireilun alkamisen yhteydessä, oli todennäköistä, että oireilu liittyy rappeumasairauteen. Tällöin hoito ei ole kiireellistä, vaan lähinnä oireen mukaista kipulääkitystä ja kuntoutusta. Hoitotulos ei todennäköisesti olisi ollut olennaisesti erilainen, vaikka ultraäänitutkimus olisi tehty ja varmaan diagnoosiin oireiden syystä olisi päästy jo nyt toteutunutta aikaisemmin. 

Lautakunta katsoi, ettei kyseessä ole korvattava vahinko.