Osastohoito. Koronavirusinfektio. Syy-yhteys. Korvattavuus PV 1/2024

PV 1/2024

Oliko potilaan kuolemaan johtanut COVID-infektio korvattava potilasvahinko? 

Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan potilasvahinko-osaston täysistunto on antanut (1/2024) ratkaisusuositukset kolmessa erillisessä COVID-19-infektion korvaamista koskeneessa vahinkoasiassa. Kussakin tapauksessa potilaalla oli todettu sairaalahoidon aikana COVID-19-infektio, jonka seurauksena hän oli menehtynyt. Potilaat olivat olleet hoidettavina osastolla, jossa oli todettu runsaasti COVID-19-tartuntoja sekä henkilökunnan että potilaiden keskuudessa.

Potilasvakuutuskeskus pyysi lautakunnan ratkaisusuositusta siitä, oliko tapauksissa kyse potilasvahinkolain säännösten perusteella korvattavasta henkilövahingosta.

Vahinkoihin sovellettiin potilasvahinkolakia (585/1986), joka on kumottu 1.1.2021 voimaan tulleella potilasvakuutuslailla (948/2019). Lakimuutoksella ei kuitenkaan ole vaikutusta COVID-infektioiden korvausarviointiin, koska hoito- ja infektiovahinkoja koskevat säännökset ovat samat kummassakin laissa.

Hoitovahinkona korvataan tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä taikka sellaisen laiminlyönnistä aiheutunut henkilövahinko edellyttäen, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi tutkinut, hoitanut tai muutoin käsitellyt potilasta toisin ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon. Infektiovahinkona korvataan tutkimuksen, hoidon tai muun vastaavan käsittelyn yhteydessä alkaneesta infektiosta aiheutunut henkilövahinko, jollei potilaan ole siedettävä vahinkoa ottaen huomioon infektion ennakoitavuus, aiheutuneen vahingon vakavuus, käsiteltävänä olleen sairauden tai vamman laatu ja vaikeusaste sekä potilaan muu terveydentila.

Ratkaistavina olivat siten kysymykset siitä, olisivatko COVID-19-tartunta ja potilaan menehtyminen todennäköisesti olleet vältettävissä hoidossa toisin toimien sekä siitä, oliko kyseessä potilasvahinkolain säännösten perusteella korvattava infektiovahinko.

Hoidon arviointi

Lautakunta katsoi hoidon asianmukaisuutta koskevassa arviossaan, että potilaiden hoidossa oli noudatettu hoidon aikana yleisesti hyväksyttyjä hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisemisohjeita sekä toimittu niiden mukaan. COVID-19-infektio ei olisi todennäköisesti ollut vältettävissä sairaalassa toisin toimien ottaen huomioon hoitoajankohtana koronainfektion tarttumisesta ja ehkäisemisestä käytettävissä ollut tieto ja käytettävissä olleet resurssit.

Potilaiden hoidon katsottiin noudattaneen hoitoajankohdan hyväksyttyä hoitokäytäntöä. Tapahtuma-aikana ei vielä ollut käytössä itse virusinfektioon kohdistuvia hoitokeinoja.

Potilaille sairaalassa annetussa hoidossa ei COVID-infektion torjunnan osalta tai muutoinkaan ollut havaittavissa puutteita eikä potilaiden kuolemalta olisi todennäköisesti voitu välttyä hoidossa toisin toimimalla. Infektio ei siten tullut korvattavaksi potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin ns. ammattistandardisäännöksen perusteella.

Oliko Covid-infektio potilasvahinkolaissa tarkoitettu infektio?

Potilasvahinkolain infektiosäännöksen soveltamisesta COVID-19-infektioon lautakunta totesi, että kysymys oli uuden koronaviruksen aiheuttamasta ja Maailman terveysjärjestön 11.3.2020 pandemiaksi toteamasta COVID-19-tartuntatautiepidemiasta. Potilasvahinkolaissa ei ole säännöstä, jolla olisi poissuljettu lain infektiosäännöksen soveltuminen epidemiaan tai pandemiaan liittyviin infektioihin terveydenhuollossa. Lautakunta päätyi näillä perusteilla siihen, että myös COVID-19-infektio voi siten tulla korvattavaksi potilasvahinkolain infektiosäännöksen perusteella, mikäli sen voidaan osoittaa todennäköisesti alkaneen tutkimuksen, hoidon tai muun vastaavan käsittelyn yhteydessä.

Lautakunta totesi, että potilasvahinkolaissa ei infektion ja hoidon välistä syy-yhteyttä arvioitaessa edellytetä syy-yhteyttä yksittäiseen potilaalle tehtyyn toimenpiteeseen tai muuhun hoidoksi katsottavaan toimintaan, vaan riittävää on, että infektio on todennäköisesti alkanut potilaan saaman hoidon yhteydessä. Merkitystä ei ole myöskään sillä, mistä infektion aiheuttanut mikrobi on ollut peräisin. Mikrobien alkuperän selvittäminen on monesti käytännössä mahdotonta ja infektion alkuperä jää usein epävarmaksi. Siksi riittävää on, että infektio on alkanut tutkimuksen, hoidon tai muun vastaavan käsittelyn yhteydessä.

Lautakunnan ratkaisukäytännössä syy-yhteysvaatimuksen on katsottu herkästi täyttyvän, jos infektio on ajallisessa yhteydessä hoitoon eikä ole esimerkiksi sellaisia vastasyitä, joiden perusteella voitaisiin pitää todennäköisenä, että potilaalla on ollut infektio jo hoitoon tullessaan.

Vaikka yhdessä kysymyksessä olevista tapauksista oli mahdollista, että potilaalla olisi ollut itämässä oleva COVID-19-tartunta jo hänen sairaalaan tullessaan, päätyi lautakunta kaikissa tapauksissa pitämään kuitenkin todennäköisenä, että tartunta oli tapahtunut sairaalassa osastohoitojakson aikaisen tutkimuksen, hoidon tai muun vastaavan käsittelyn yhteydessä potilasvahinkolain tarkoittamalla tavalla.

Infektion ennakoitavuus ja siedettävyys

Varsinaisessa potilasvahinkolain infektiosäännöksen mukaisessa ns. siedettävyysarviossaan, jossa keskeinen arviointiperuste on infektion ennakoitavuus eli infektioriski yksittäistapauksessa, lautakunta totesi, että COVID-19-pandemiaan liittyvä tartuntariski tapahtuma-aikana oli ollut Suomessa yleisellä tasolla merkittävä. Koska tapahtuma-aikana riski COVID-19-infektion saamiseen oli selvästi ollut tunnistettavissa, ei infektiota voitu pitää ennakoimattomana. Kysymyksessä olevissa tapauksissa potilailla oli useita perussairauksia, joiden ei kuitenkaan katsottu sinänsä lisänneen COVID-infektion riskiä, mutta joiden, samoin kuin potilaiden korkean iän, todettiin lisänneen COVID-infektion komplikaatioiden ja kuoleman riskiä. Lautakunta katsoi, että infektio oli kysymyksessä olevissa tapauksissa ollut ennakoitavissa potilasvahinkolain tarkoittamalla tavalla.

Lautakunta viittasi potilasvahinkolain muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen (HE 91/1998 vp, s. 24), jossa todetaan, että ennakoitavissa olevan infektion aiheuttaman vahingon on oltava vakavuudeltaan harvinainen ja yllättävä, jotta se korvattaisiin siedettävyysharkinnan perusteella. Hallituksen esityksen mukaan saattavat kaikki ilmenneet infektiot jäädä korvaamatta, jos yleinen komplikaatioriski mukaan lukien infektioriski yksittäistapauksessa on ollut korkea potilaan terveydentilasta johtuen.

Lautakunta arvioi, että kyseisten potilaiden useat merkittävät perussairaudet sekä yleinen korkeaan ikään ja sairauksiin liittyvä hauraus olivat myötävaikuttaneet merkittävästi COVID-19-infektiosta aiheutuneen vahingon laajuuteen ja potilaiden kuolemaan.

Lautakunta päätyi siihen, että ennakoitavissa olleesta infektiosta aiheutunutta vahinkoa ei näissä tapauksissa voitu pitää hallituksen esityksessä tarkoitetulla tavalla vakavuudeltaan harvinaisena ja yllättävänä, kun otettiin huomioon alun perin hoidettavana olleen sairauden laatu ja potilaan muu terveydentila.

Tapauksissa ei siten lautakunnan käsityksen mukaan ollut kysymys korvattavasta infektion aiheuttamasta vahingosta.